Finaalikonsertti 1 – Herra Haydnin kyydissä

Kilpailun monella tapaa jännittävin vaihe, finaali, alkoi tänään Espoon Sellosalissa Tapiola Sinfoniettan kanssa. Heti alkuun täytyy todeta, että konsertin taso oli huikaisevan korkea – itse nautin joka hetkestä. Myös ennakkoluulot koskien kolme kertaa peräkkäin kuultavaa Haydnin C-duurikonserttoa osoittautuivat turhiksi, sillä itse asiassa oli erittäin mielenkiintoista kuulla kaikkien finalistien soittavan samaa teosta.

Illan avasi jälleen saksalainen Norbert Anger. Hänen sellonsa soi heti ensimmäisestä nuotista lähtien ilmavasti, mutta täydellisen kantavasti. Soundi oli kauttaaltaan miellyttävän pehmeä, mutta silti solistinen ja koko salin täyttävä. Soitto oli selkeää, tarkkaa ja hyvin artikuloitua, ja siitä paistoi helppouden ja pakottomuuden tuntu. Toisesta osasta löytyi paljon herkkiä sävyjä ja luontevaa fraseerausta, mutta muutamassa kohdassa tulkinta meni makuuni turhan romanttiseksi. Kadenssi oli yksinkertaisen kaunis. Kolmas osa oli tempoltaan nopea ja virtuoottinen, mutta Anger onnistui silti välttämään turhan etydimäisyyden – soitto oli mielenkiintoista ja sävykästä, ja kuudestoistaosat soivat kirkkaasti. Kokonaisuutta häiritsivät ainoastaan muutamat ylimääräiset aksentit ja atakit äänten aluissa. Soitosta teki kiinnostavaa myös kamarimusiikillinen ote – Anger otti paljon kontaktia orkesterin soittajiin ja soitti myös mukana kaikissa alku- ja välisoitoissa.

Toisena esiintyi kilpailun ainoa naisfinalisti Janina Ruh, jonka soitto oli tuttuun tapaan varmaa, tarkkaa ja ammattimaista. Ruh fraseerasi hienosti ja luontevasti, mutta soundi tuntui koko konserton ajan hieman kireältä ja etäiseltä, ja jäin kaipaamaan lisää pehmeyttä ja lämpöä. Toisessa osassa Ruh soittikin kevyemmällä otteella, ja etenkin d-kieleltä löytyi kauniita, herkkiä hetkiä. Tunnelma oli silti hieman rauhaton, ja olisin toivonut kauttaaltaan enemmän variointia vibratossa. Kolmannen osan Ruh soitti vauhdikkaasti, taidokkaasti ja virtuoottisesti, mutta yläasemissa soundi kuulosti välillä kireältä ja hieman prässätyltä.

Viimeisenä vuorossa oli espanjalainen Pablo Ferrandez Castro. Hänen tulkintansa Haydnin konsertosta oli melko romanttinen, mutta äärimmäisen kaunis. Castron soitto oli luonnollista, puhdasta ja tyylikästä, mutta ensimmäisessä osassa soundi tuntui hieman tavallista vaimeammalta. Kadenssi oli musiikillisesti harvinaisen eheä. Toisessa osassa Castro pisti parastaan – herkät sävyt ovat selvästi hänen valttikorttinsa. Soitto oli taivaallisen kaunista ja solistista sekä hyvin ilmaisuvoimaista, ja sai ainakin allekirjoittaneen unohtamaan ympäröivän maailman täysin. Osa huipentui yksinkertaiseen, hypnoottisen kauniiseen kadenssiin. Kolmannen osan Castro soitti ilmavasti ja tarkasti, mutta soundi olisi kaivannut lisää lihaa luidensa ympärille. Tällaisenaan juoksutukset jäivät melko pieniksi ja solisti meinasi paikoitellen jäädä orkesterin jalkoihin.

Isot kiitokset Tapiola Sinfoniettalle ja kapellimestari Jukka Iisakkilalle erinomaisesta säestystyöstä! Solistit saivat orkesterilta täyden tuen, ja minkäänlaisia ongelmia yhteissoitossa ei ilmennyt kenenkään kohdalla.

Sara Viluksela

Advertisements

One thought on “Finaalikonsertti 1 – Herra Haydnin kyydissä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s